sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Kuura

Eilen aamuna ihailin upeaa kuuraa mikä oli ruusunmarjoihin kerääntynyt ja tänään päätin sitten ottaa kameran mukaan laukkuun. Meinasin sitten myöhästyä töistä, kun intouduin vähän kuvailemaan. Mut ei näitä päiviä enää montaa valitettavasti ole, missä saisimme nauttia lehdellisistä maisemasta. Kohta on taas harmaata ja synkkää. Nyt täytän siis rinnukseni kauneudella ja valolla, että jaksan synkän talven yli. Ja jaan kauneutta teillekin. Hyvää ja nautinnollista loppusyksyä kaikille!

maanantai 5. lokakuuta 2009

Lontoo kutsuu - London is calling

Sunnuntaina keskiaikaseuramme tapaamisessa eräs jäsenistämme aloitti keskustelun tulevista kruunajaisista uudelleen. Edellisenäkin viikendinä hän puhui asiasta, mutta pistin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, kun ajattelin ettei minulla ole varaa kuitenkaan. Nyt hän puhui noin 90 euron hintaisesta lennosta ja aloin höristelemään korviani. Sillä juuri muutamaa päivää aiemmin olin tsekkassut, että S-Pankkini tilille on hieman kertynyt rahaa, jolla voisin pienen reissunpoikasen tehdä. Olin kyllä harkinnut Lissabonia, koska kummitätini tytär opiskelee siellä, mutta nyt veti sitten Lontoo huomioni kokonaan puolelleen.

8.-10.1.2010 on Southamptonin läheisyydessä kahdettoista kruunajaiset Drachenwaldin valtakunnassa. http://www.drachenwald.sca.org/ on linkkiä valtakunnan sivuille. Koska olen mielestäni ansainnut pienen reissun ulkomaille aloin suunnitella asiaa eilen illalla kauhealla tohinalla. Etsiskelin hintoja lennoille ja autojen vuokraamishintoja jne, jopa kartalta kaivoin paikankin, missä kruunajaiset ovat. Olin niin täpinöissäni, että tänään päätin soittaa tälle koko sekoamiseni aikaansaaneelle henkilölle. Hän kertoi, että 4 ihmistä oli häneen ollut jo yhteydessä, kun oli Aarnimetsässä asiaa alkanut ehdottelemaan. Olisihan hienoa, että saatais mukavasti porukkaa, vaikka se 2 autollista. Nimittäin nyt kiinnostuneita lähtijöitä on 6 tai 7, kun soitin ystävällenikin ja aloin häntä houkuttelemaan mukaan. Sitten iski paniikki, että lento tarvitsee varata, että varmasti sen saan. Samoin murehdin paikkavarausta tapahtumaan, mutta arvoisa paronittaremme tai kenties paronimme olikin jo reippaasti varannut tapahtumaan 4 paikkaa. Nyt minun tarvitsee enää vain runoilla tapahtumajärjestelijälle tietoni.

Niimpä illalla puutöistä kotiin saavuttuani aloin varata itselleni lentoa. Ja onnistuinkin siinä pienen takkuamisen jälkeen. Nimittäin mokkula taas vähän hidasteli ja pari kertaa paiskas minut ohjelma ulos nettivarauksesta. Nyt voin kohta alkaa sairastua matkakuumeseen, sillä sehän on varmaa. Sekä alkaa murehtimaan kaikkea mahdollista. Kuten: miten ihmeessä mä ees ymmärrän mitä ne siellä puhuu? Kääk! Viimeksikin Investituuran hovissa olin välillä niiin pihalla vaikka mielestäni englantia ihan hyvin ymmärränkin. On vaan niin paljon uutta sanastoa minulle.

Mä olen lähdössä LONTOOSEEN! =)

*****

Last Sunday in our SCA-meeting one of the member's started conversation again about the becoming Coronation. Last weekend he also talked about the matter but I didn’t listen because I was sure that I cannot afford it. Now he talked about the cost of the flight, about 90 euros, and I started to listen. Because only few days ago I was checked that I have money in my S-Bank account, and the money I could use to travelling. I already was thinking Lisbon where my godmothers daughter studies but now London took my whole attention.

8-10.1.2009 near Southampton is the 12th Night Coronation –event in Drachenwald kingdom. http://www.drachenwald.sca.org/ is link to kingdoms page. I think I have earned little trip to abroad so I started to planning it last night with big passion. I was searching prices to flights and car’s and so on. Even I searched the action place from the map. I was so excited that today I decided to call this person who blame it is that I am so messed up (in good way). He told me, that 4 people was contacted him already in Aarnimetsa after he was started to propose this matter. It would be great that we would have conveniently group with us for example amount of people for 2 cars. You see that now there is 6 or 7 people who are interested of travelling. One of those is my friend who I started to tempt to join in. Then the panic started that I have to book my flight that I at least get it. Also I was worried about the event booking but our honourable baroness or maybe our baron was already booked 4 places to event. Now I only have to “make a story” of my information to the event steward.

So in this evening after I came home from my carpentry hobby I started to book my flight. And I was succeeding with it after little problems of my internet connection. I was thrown out few times from booking because of my slow connection. Now I can start to be nervous about the journey because I am so excited about the travelling. And I can also to start to have a panicking about everything like “how in earth I even understand anything what they say in there?” Help! Because last time in Investiture court I was so ooooout though I think I speak English quite good and understand also. But there is just so much new vocabulary to me.

But I am going to go to LONDON! =)