torstai 12. maaliskuuta 2009

Keramiikan tuotoksia...

Kävin eilen taas keramiikkatunnillani ja toin sieltä tullessani parit väkästykseni. Kokeilin dreijaamista ja kiitos opettajan avun sain saviklöntin keskitettyä ja sain tulokseksi muunmuassa nämä kaksi kippoa.

Tähän ylempään kulhoon voi hyvin laittaa taas säilytettävää tavaraa keskiaikahengessä. Alemman kulhon sisällä on helmiä joita tein valkoisesta savesta. Tuo kulho on enemmänkin keiton tai puuron syöntiin.


Nämä kulhot olivat tosiaan tekosia ensimmäiseltä dreijauskerraltani. Eli muoto on hakusessa sekä paksuus. Ohuita en uskaltanut tehdä, kun aattelin, että ne ottaa taas sitten itteensä ja tekee aivan omat muotonsa. Toisaalta myös paksut kulhot ovat parempia keskiaikaharrastuksessa, että ne eivät ole niin kaupastaostetun ja massatuotannon näköisiä. Savena samaa tummaa savea, mitä on noissa maustesarvissakin. Lasitteena on kiiltävä, tummanruskea. Ne melkein näyttävät välillä mustilta, riippuen valaistuksesta. Toki keskiaikana lasitteita ollut, mutta ei haittaa, nuo voin kuitenkin laittaa vaikka astianpesukoneeseen ja käyttää niitä päivittäin. Kulhossa olevat helmet ovat vain raakapoltettuja. Osan tekemistäni helmistä otin erilleen ja lasitin niitä mattaturkoosilla. Odotan mielenkiinnolla niiden saamista poltosta. Ja jos sitten näihin osaan kokeilisi sitä savustuspolttoa.

Ja sit hulvattomin uutinen!!! Mun tekemä viikinkiaikaisen kannun raakapoltettu versio on päätynyt Malmitalon kevätnäyttelyn esitteeseen. Kuva on niiiin venytetty, että mä repesin nauruun kun näin sen julisteen. Asiasta sain tietää, kun opettaja sanoi, että mun kannu on päässyt siihen julisteeseen. Ajattelin, että "Oho, wau. Mun eka kötöstyskannuni on päässyt messiin." Ja olin hieman salaisesti ylpeäkin asiasta. Toki siinä vaiheessa en tiennyt, että kannuni on AINOA siinä esitteessä ja päin metsäkukkasia venytettynä! =D Mutta antakaa anteeksi rakkaat kurssitoverini, kun teidänkin töissä olisi ollut niin paljon sopivampia ja hienompia teoksia esitteeseen. Mutta ehkä sen julisteen tarkoitus on madaltaa kynnystä, että hieman "kädettömämpikin" uskaltaa lähteä mukaan. Sillä olenhan keramiikkakurssilla sitten vuoden 1996 jälkeen ensimmäistä kertaa ja aloitin keramiikan vasta nyt tammikuussa. Menkäähän katsomaan näyttelyä kuitenkin, siellä se kannunikin on nyt lasitettuna (ellei hajoo uunissa -kop, kop, kop) ja monen muunkin kurssitoverini luomuksia.

Koillisen kuvataiteen kevätnäyttely
1.4.–17.4. ma–pe 10–20, la–su 10–15 (pääsiäisenä suljettu) Malmitalo, Ala-Malmintori 1
Tänä vuonna näyttelyn teemana keramiikka ja plastisuus. Näyttelyn avajaiset 1.4. klo 17.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti