tiistai 10. maaliskuuta 2009

Keskiaikaa keramiikassa ja koruissa

Ajattelin laittaa nyt väkästyksiäni keramiikasta sekä koruista liittyen keskiaikaan ja eritoten viikinkiaikaan.

Ensimmäisenä on savinen ruukku, johon on tulossa nahasta kansi, mikä pysyy nyörin avulla kiinni. Savi oli itsessään huokoista joten valitsin reippaan tumman ruskean värin lasitteeksi. Kirkas lasite ei kuitenkaan ole ehkä se paras vaihtoehto, mutta tälläkertaa muuta ei ollut saatavilla. Alareunaan tein kuvion hautalöytöjen perusteella löydetystä viikinkiaikaisesta kuviosta. Lasite siltä osin epäonnistui. Työ oli kuitenkin ensimmäiseni 15-vuoteen ja opit olivat hieman hukassa mm. lasittamisenkin suhteen. Onpa itse tehdyn näköinen kuitenkin. Tarkoitus on säilyttää purkissa kuivatavaraa, esim. kauraa (keskiaikatapahtumassa).



Toisena on pikapikaa samasta savesta vääntämäni helmet. Helmistä piti tulla hieman reippaamman punaisia, mutta onnistuin senkin lasituksen ryssimään. Heh. Mutta jätän ne tuollaisiksi, ovatpahan taas omanlaisensa.



Kolmantena on maustesarvet, kuten minä niitä kutsun. Savesta valmistetuissa sarvenmuotoisissa putkissa on tarkoitus säilyttää esim. pippuria, suolaa ja muita pieniä mausteita. Voi sarviin laittaa vaikka lääkkeesi piiloon, jos sellaisia päivittäin tarvitset kun kuljet keskiaika-asussasi. Sarvien sisäpuoli on lasitettu, jotta sisällä olevat aineet eivät jämähdä kostuttuaankaan kiinni purkkiin. Purkkiin on tarkoitus tulla korkista korkki. Pullon yläreunaan kiinnitän nahkanyörin, jolla maustesarven saa roikkumaan vaikka vyötärölle. Maustesarvia voin tehdä ensisyksystä lähtien tilauksesta. Ota vain yhteyttä sähköpostitse.

4 kommenttia:

  1. Onpa ihana tuo ruukku! Ja varmasti tulee hieno tulee kannestakin! Olet kyllä taitava :)

    Miten tollasia helmiä tehdään?

    VastaaPoista
  2. Tuon ruukun kanssa tuli vähän kiire, kun sen ekalla kerralla 2,5 tunnissa päätin saada valmiiksi. Hieman se jäi möykeröiseksi, mikä paljastuu kiiltävän lasitteen ansiosta enemmän. Ja alareunassa olevan kuvion oli tarkoitus olla valkoisepi ja tasaisempi. Olen kuitenkin kohtuullisen tyytyväinen alotustyöhöni, amatööri kun olen. Kiitos kehuista. =) Yksi samanlainen minulta jo tilattiinkin ystäväni toimesta. Ensi syksynä tarvitsee sitten taas ahkeroida lisää.

    Helmet olen tehnyt siten, että ensin tein savesta makkaran, mistä leikkasin silmämääräisesti pätkiä (n. 1,2mm). Tämän jälkeen olen noihin pätkiin tehnyt pitkällä ja kapealla tikulla reiät keskelle, sekä tikun avulla tehnyt nuo urat sekä reiät helmiin. Tämän jälkeen helmet ovat kuivuneet ja raakapoltettu, jonka jälkeen lasitin ne upottamalla lasitteeseen (mitä en sekoittanut kunnolla), putsasin reiät lasitteesta ja laitoin ne opettajani tekemään tangolliseen telineeseen lopullista polttoa varten. Eniten huolestutti se, että helmien sisään jää lasitetta ja helmet jäisi tankoihin kiinni polton yhteydessä. Onneksi näin ei käynyt. Työn alla oli viimeksi valkoisia helmiä ja odotan näkeväni ne tänään. Laitan niistäkin sitten kuvia jos onnistuvat. Kesällä meinasin myös kokeilla savustuspolttamista mm. helmille.

    VastaaPoista
  3. Minä tilaan! Kaikkea mahdollista, eli olehan ahkera :). Upeita nuo maustesarvet, noita jos saisi jo kesäksi, niin olisi parempi kuin hyvä!

    Hienoa työtä!

    VastaaPoista
  4. Kiva kuulla Damsel ja kiitoksia. Lupaan tehdä syssymmällä lisää. Tarvitsee tässä kesän aikana kerätä tilauslista sitten ja miettiä hinnoittelua. ;-D Tuo mun tuleva reissu verottaa loput keramiikkatunnit. Koetan kyllä koettaa poltella sillä savustusmenetelmällä punasavesta kesällä esineitä, mutta voivat olla aika huokoisia, kun lasitteita en voi laittaa, että tarvitsee katsoa niiden sopivuutta sitten mausteiden säilyttämiseen. Voihan olla, että sopivat hyvinkin.

    VastaaPoista