Tuli sitten voitto kotiin jaettuna ykkössijana ystäväni Beatan ja hänen poikansa kanssa. Olimme pukeutuneet keskiaika-asuihimme lähtiessämme seikkailemaan Keravan vanhan ajan markkinoille. Itselläni oli yllä 1100-luvulle sijoittuva linnanneitopukuni sekä viittani. Beatalla oli suurinpiirtein samaan ajanjaksoon sijoittuva viikinkivaikutteinen helvetinikkunamekkonsa. Samoin Beatan poika Knut oli pukeutunut samaan tyyliin. Olimme varmasti upea ilmestys, vaikka itse sanonkin. =D Kiitoksia ja kehuja saimme paljon. Ensimmäinen kommentti oli englanniksi tapahtunut äidin selvitys lapsilleen meidän asuistamme "ancient Finnish costumes". =) Palkinnoksi saimme hienot rintaruusut jokainen, omani kiinnitin korini ulkoreunaan, kun ei se oikein sopinut asuuni suoraan. Odotan mielenkiinnolla, että mistä löydän ensimmäiset kuvat meidän asuistamme. Meillähän ei ollut kameraa mukana tuolla reissussa.
Illalla siivosin akvaariooni, joten en sitten ehtinyt ommella isommin keskiaika-juttuja. Hieman sivusaumaa taas sain valmiiksi pyhiinvaelluslaukkuuni. Teen sen samasta villakankaasta kuin viittanikin on. Muodon revin ihan hatusta, kun en ole yhtään muistini mukaan kenelläkään nähnyt ja Beata vaan kertoi muodon. Nyt sitten on vasta 2,41 metriä tehty käsinommelta tuohon kilometrin kisaan, minkä keskiaikaseurani on julistanut alkaneeksi. Jänskättää kyllä, että kuinkahan ahkera tässä täytyy olla, että nuille hurjimmille ahkeroijille saa laitettua kampoihin. Tuo Hibernaatiopesäkkeenkin "emäntä" on selkeesti liian ahkerana. Mut perästä tullaan sano lapamato. ;-D

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti