tiistai 15. syyskuuta 2009

Annanpäivät XV aiheuttaa mietteitä...

Käskymäistä kutsua sateli Annanpäiville Poukkalaisten järjestämään tapahtumaan Investi-viikendinä. Ja kyllähän minä sen olen ajat sitten jo kalenteriini laittanut, että tartteis ilman muuta mukaan päästä. Ainoana esteenä sitten voi olla vaan työt, mutta katsotaan nyt, miten asioitten sumpliminen aina onnistuu. Mieli kuitenkin jo suunnittelee ja miettii asioita, että mitä sinne sitten pitäisi ottaa mukaan. Ja etenkin, että mitä pitäisi sinne reissuun tehdä. On siis taas uusi tavoite elämässä johon uhrata aikaa ja energiaa. Mikäs sen mukavampaa?! =)

Mitäpä sitten talvea varten olen ajatellut tekeväni? Pitkävartiset villasukat tartteis ainakin, on ne sitten neulakinnastekniikalla tai ihan kankaasta tehdyt, ei niin väliä, kunhan sääret pysyisivät lämpöisenä. Jotain villamekkoa tartteis ehkä saada aikaan, kenties jonkinlaista nuttuakin, kenkäpolitiikkakin on hakusessa huopikkaat ehkäpä pitää ostella, viittapolitiikkakin on vielä vähän vaiheessa. Karvalakki multa jo löytyy, mutta sen alle tarvitsee olla jonkinlainen huntu/päähine varmasti. Tärkeimpänä ongelmana on myös kaulan pitäminen lämpöisenä. Tarvitsee ehkäpä nyt sitten hankkia semmoinen ketunturkis kaulaa kiertämään ettei viima tee tepposiaan ja etten tulisi taas kipeäksi keskiaikareissun jälkeen. Siitä ei saa tulla tapaa! Kukapa nyt kipeänä tahtoisi olla?! Korupolitiikkaankin tarvitsee alkaa kiinnittää huomiota, muikkarin mekko on paria korua vajaa. Monista vaatteista puuttuu lautanauhakoristeet tai kirjailut. Ja isompi keitto tai puurokulhokin tarvitsee väkästellä. Mitäköhän vielä? Varmasti taas kohta aivot uusia ideoita raksuttaa, mutta nyt taidan mennä seikkailemaan keskustaan, koska tältä flunssaiselta naiselta on dropit loppu ja tähän tautiin on saatava loppu! =)

6 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Joku harrastaja mainitsi jotenkin minulle kerran näin, että "se on kosteampi tapahtuma ja monesti sen takia perheiden lapsia ei tule tapahtumaan mukaan". Mutta siksipä tartteekin itse mennä paikanpäälle katsomaan, että pitääkö tämä huhu paikkansa. Itse olen välttynyt näkemästä missään tapahtumassa suurempaa örveltämistä vaikka alkoholia onkin ollut mukana ihmisillä.

    VastaaPoista
  3. Heippa.. olin ajatellut että Annanpäivillä voisi järjestää jonkinlaisen käsityötapamisen päivällä.. en tosin ole vielä asiaa autokraatin kanssa sopinut.

    VastaaPoista
  4. Hei,

    keppiä ja käsitöitä on tarkoitus olla tapahtuma, jossa keppimatsaajat saavat lyödä toisiaan sydämensä kyllyydestä koko lauantaipäivän. Niille, jotka eivät halua lyödä/tulla lyödyksi, on sitten ompeluseurat. Ajatus lähti tuosta matsitapahtumasta, mutta kun ryhdyin kyselemään omaa puuhaani, lisättiin "sotaleskille" ja mulle halukkaille käsitöitä. Tarkoitus on edetä YYA-mallilla, ystävyyttä, yhteistyötä ja avunantoa kunkin tarpeiden ja kykyjen mukaan.

    Tervetuloa!
    Rikissa, joka aikoo tehdä teille ruokaa JA ehtiä tehdä myös käsitöitä

    VastaaPoista
  5. Jeiii! Tupla huudot Evalle ja Rikissalle.

    Käsityöt ovat aina lähellä sydäntä. Tänäänkin taas ompelin saumaa umpeen alusmekkoon. Ja mielummin käsitöitä ilman näppien paukutusta, kuten arvelinkin, mutta pitihän sitä hieman vitsiä vääntää. Hihihi! Rikissa laittaa siitä sitten varmaan jonkun linkin johonkin? Keskiaikaruokaakin vielä. Voi lurps! =) Kyllä meitä nyt hemmotellaan!

    Pitäiskö joskus Annan päiville järjestää pojillekin keppileikkejä, kun ei kuulemma kaikki halua sinne tulla, ku ei oo matsailua?! Ihme matsifaneja meillä. ;-D

    VastaaPoista
  6. Annanpäivillä on kyllä ollut keppimatsaamistakin, sillä ensimmäinen kosketus matsaamiseen ja sen näkemiseen on tapahtunut juurikin siellä. Ja tänä vuonna yritetään järjestää jälleen keppijumppaakin Annanpäivillä.

    Joten ei huolta...

    Uffe

    VastaaPoista